Ikoninen Hotel Kämp uudistuu täysin – “Kyseessä on hotellin kolmas syntymä”
Kämp Hotel 30, marraskuuta 2023
Hotel Kämp on Helsingin ikoninen sydän, joka avasi ovensa ensimmäisen kerran vuonna 1887. Hotelli avattiin uudelleen mittavan peruskorjauksen jälkeen vuonna 1999. Nyt klassista luksusta edustava hotelli uudistuu jälleen ja elävöittää samalla ydinkeskustaa. Uudistuminen toteutetaan vaiheittain, ja täysin uudistunut hotelli valmistuu vuoden 2026 alussa. Hotelli on auki koko uudistumisen ajan.
Suomen ensimmäinen aito Grand Hôtel, Hotel Kämp aloittaa kokonaisvaltaisen uudistumisen. Uudistumisen myötä koko hotellin ilme ja sisustus uusitaan, tekniikka modernisoidaan ja asiakaskokemusta parannetaan entisestään. Uudistuminen tehdään hotellin henkeä ja vanhaa kunnioittaen, mutta niin, että hotelli vastaa myös jatkossa klassisen luksushotellin sekä tämän päivän että tulevaisuuden odotuksiin.
– Vuonna 1999 hotelli avautui täysin uudistuneena ja nyt olemme vähintään yhtä suuren muutoksen äärellä. Ensiluokkaista laatua ja voimakkaan elämyksellistä kokemusta arvostava asiakaskuntamme odottaa meiltä paljon, ja meidän on myös jatkossa pystyttävä lunastamaan kävijöiden korkeimmatkin odotukset. Siksi haluamme uudistua ja luoda siten jälleen uuden standardin klassiselle luksukselle Helsingin sydämeen, Hotel Kämpin General Manager Tuomas Liewendahl kuvaa.
Uudistuminen on valtava, noin 100 miljoonan euron projekti, joka tehdään yhdessä kiinteistön omistaja Ilmarisen sekä useiden suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Samalla kun hotelli saa päivitetyn ilmeen, myös talotekniikka päivitetään vastaamaan tämän päivän tarpeita.
– Investoimme uudistumiseen historiallisen paljon ja investoinnin laajuus kertoo varmasti myös uudistumisen laajuudesta. Näemme Helsingin hotellimarkkinassa edelleen valtavasti kasvupotentiaalia luksus-kategoriassa, Strawberry Finlandin maajohtaja Erika Ehrnrooth sanoo.
Pohjoisesplanadin sykkivä sydän osana elävää kantakaupunkia
Uudistumisen myötä myös hotellin pohjaratkaisua tarkastellaan uudelleen ja suunnittelupöydällä on joukko ideoita laajentamisesta kattoterassiin ja talvipuutarhaan.
– Kämpillä on ollut historiallisesti merkittävä roolinsa Helsingin sydämen ja kaupunkikulttuurin elävöittämisessä, ja haluamme olla sitä jatkossakin. Tarjoamme kansainvälisten matkaajien ohella myös paikallisille asiakkaillemme unohtumattomat elämykset, joita vain Kämp pystyy tarjoamaan, Liewendahl kertoo.
Hotellin uudistumisen pääarkkitehtinä toimii yksi Suomen tunnetuimmista arkkitehtitoimistoista, SARC Architects. Hotelli uusitaan vaiheittain ja hotelli palvelee asiakkaitaan normaalisti koko uudistumisen ajan.
Kulttuuri, luonto ja historia inspiroivat hotellin julkisten tilojen sisustusta
Kansainvälisesti palkittu kotimainen sisustusarkkitehtitoimisto Fyra puolestaan vastaa hotellihuoneiden ja käytävien suunnittelusta. Huoneista tulee kokonaisvaltainen tilakokemus, jossa yhdistyvät tyylikäs ylellisyys ja runsaat materiaalit. Uudet huoneet tulevat olemaan kunnianosoitus Kämpin arvokkuudelle aikaa kestävällä, klassisella eleganssilla, kun taas huoneiden tekniikka modernisoidaan täysin.
– On olennaista ymmärtää aikakausi, jolloin hotelli Kämp syntyi, ja samalla katsoa vahvasti tulevaisuuteen. Halusimme kunnioittaa Hotel Kämpin eheyttä ja rakentaa hotellin arvokkaan perinnön varaan. Pyrimme luomaan asiakkaille ajattoman ja tyylikkään huonekokemuksen, jossa on samalla keveyttä ja kutsuva tunnelma. Hotel Kämp ansaitsee olla kauneudestaan maailmanlaajuisesti tunnustettu, Design Agency Fyran perustaja ja johtava suunnittelija Eva-Marie Eriksson kuvaa.
Hotellin julkisten tilojen, kuten aulojen, vastaanoton, kokous- ja juhlatilojen sekä ravintoloiden, suunnittelusta vastaa puolestaan lontoolainen Archer Humphryes Architects. Hotellin julkisia tiloja lähdetään uudistamaan kulttuurista, luonnosta ja historiasta inspiraatiota ammentaen. Julkisilla tiloilla on tärkeä rooli ensivaikutelman ja koko hotellin tunnelman luomisessa ja siksi niihin panostaminen on ensiarvoista.
– Hieno hotelli on kuin käynnissä oleva esitys, jossain museon ja teatterin välimaastossa. Sisätilojen jokainen aistielämys on suunniteltu vahvistamaan vieraiden hyvinvointia, nautintoa ja rentoutumista. Arkkitehtien ja sisustussuunnittelijoiden tehtävänä on luoda puitteet, joissa tämä on mahdollista sekä huomioida kulttuurinen konteksti, joka resonoi asiakaskuntaan, Archer Humphryes Architectsin David Archer avaa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuomas Liewendahl
General Manager
puhelin: +358 50 562 6614
sähköposti: tuomas.liewendahl@hotelkamp.com
Erika Ehrnrooth
COO, Strawberry Finland
puhelin: +358 50 465 9345
sähköposti: erika.ehrnrooth@strawberry.fi
Vuonna 1887 avattu Hotel Kämp on Helsingin arvostetuin klassista luksusta edustava hotelli. Hotel Kämp tarjoaa asiakkailleen huippuluokan majoituksen sekä kaikki viiden tähden hotellin palvelut. Hotelliin kuuluu laadukkaita ravintoloita, klassikko-cocktaileja tarjoileva baari, juhla- ja tapahtumatiloja sekä ylellinen spa. Hotelli sijaitsee Helsingin sydämessä Pohjoisesplanadilla lähellä suosittuja nähtävyyksiä, elämyksiä ja ostosmahdollisuuksia. www.hotelkamp.com/