Historia

Hotel Kämp on koko 130-vuotisen historiansa ajan toiminut kaupungin maamerkkinä Helsingin kasvaessa eurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Hotellilla on värikäs ja mielenkiintoinen historia, ja se on saanut todistaa montaa tärkeää historiallista tapahtumaa, niin Helsingin kuin koko Suomen kannalta. 

Hotellin perusti Carl Kämp, joka syntyi vuonna 1848 ja muutti nuorena miehenä Helsinkiin. Carl Kämp aloitti uransa tarjoilijana, eteni nopeasti urallaan ja hänestä tuli tunnettu ja arvostettu ravintoloitsija. Saavuttamansa menestyksen innoittamana Kämp halusi tuoda modernin ja eurooppalaisen Grand Hotelin Suomeen. 

Hotel Kämp avasi ovensa vuonna 1887 ja hotellista muodostui heti suomalaisen kulttuurin, eliitin ja älymystön kohtauspaikka.

Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema hotelli valmistui Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun kulmaan vuonna 1887. Lehdistö ylisti välittömästi hotellia "ylhäiseksi", "suurenmoiseksi" ja "mannermaiseksi". Hotel Kämp oli aikansa edelläkävijä myös modernin teknologian suhteen - se oli Suomen ensimmäinen hotelli, jossa oli hissi.

Hotel Kämpin arkkitehtuurista vastasi Theodor Höijer, yksi aikansa parhaista arkkitehdeista. Hänen taidonnäytteitään voi nähdä ympäri Helsinkiä - tunnetuin Höijerin suunnittelema rakennus on Ateneumin taidemuseo.

Vuonna 1887 Hotel Kämp oli Suomen ensimmäinen hissillä varustettu hotelli. Hotellissa oli myös useita muita modernin teknologian ihmeitä, kuten sähkövalaistus.

Hotel Kämpistä tuli nopeasti Helsingin kulttuurisen ja poliittisen elämän keskus. Ennen kuin moderni viestintäteknologia mullisti median, kahvilat ja ravintolat olivat paikkoja joissa mehukkaimmat uutiset ja juorut vaihdettiin. Kämpistä tuli tärkeä kokoontumispaikka uutistoimittajille ja Päivälehti (nykyinen Helsingin sanomat) aloitti toimintansa Hotel Kämpin kahvilassa. Nuorsuomalaiset (Suomen moderni, liberaalinen poliittinen liike 1800-luvulla) sai vankan jalansijan Helsingissä Hotel Kämpin kahvilasta käsin. Järjestön tukena toimi myös useita suomalaisia taiteilijoita, kirjailijoita ja poliitikkoja Suomen kulta-ajalta, kuten Eero Erkko, Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius, Juhani Aho ja Kaarlo Ståhlberg.

Suosittuna tapahtumapaikkana Hotel Kämpin ja sen keittiön tuli olla huipputasoisia niin että ne pystyivät vastaamaan vaativimpienkin vieraiden tarpeisiin. Hotel Kämpin ravintolat ovat pysyneet uskollisina runsaalle valikoimalleen ja korkealle laadulleen nykypäivään asti.

Sotavuosien aikana Suomea hallinnoi liittoutuneiden valvontakomissio, jonka johdossa toimi Stalinin nimittämä Kenraalieversti Anrei Zhdanov. Niinä vuosina Hotel Kämp oli yleinen kokoontumispaikka suomalaisille ja ulkomaisille diplomaateille ja poliitikoille, kuten tasavallan presidentti Paasikivelle.

Hotellin toiminta lakkautettiin 1965 ja se remontoitiin toimistotilaksi, hotelli kuitenkin herätettiin takaisin henkiin Helsingin hohdokkaimmaksi hotelliksi vuonna 1999. Siitä alkaen Hotel Kämp on toiminut Suomen tunnetuimpana viiden tähden luksushotellina.


1900-luvun alussa "Ala-Kämpistä" tuli liikemiesten kohtauspaikka ja pian paikalle vakiintui toinen nimi: Pörssikahvila.

Vuosien 1914 ja 1915 aikana hotelliin lisättiin kuudes kerros, mikä muutti rakennuksen julkisivua ja tyyliä.

Vieraille oli tyypillistä asua Hotel Kämpissä pidempiäkin aikoja - marsalkka Mannerheim oleskeli Hotel Kämpissä koko kesän vuonna 1919 ja hotellin ylellisin sviitti onkin nimetty hänen mukaansa. Hotellin alkuajoista lähtien sen henkilökunta on palvellut valtion päämiehiä useista maista ja poliittiset ja sotilaalliset johtajat olivat jokapäiväisiä vieraita Hotel Kämpissä.


Hotel Kämp oli ehtinyt toimia jo usean vuosikymmenen ajan ja ollut todistajana Suomen historian parhaille ja huonoimmillekin vuosille. Itse hotellirakennuskin alkoi jo ikääntyä. Vuonna 1961 Kansallis-Osake-Pankki ilmoitti kiinnostuksensa rakentaa uusi moderni toimistorakennus Hotel Kämpin paikalle. Purkutöitä vastaan nousi huomattavaa kansan liikehdintää ja suunnitelma jakoi mielipiteitä koko kaupungissa. Vuoden 1965 maaliskuun lopulla järjestettiin suuret juhlat hotellin hyvästeiksi. Uusi toimistotalo saatiin valmiiksi 1969 ja KOP:n pääkonttori toimi siinä vuoteen 1997 saakka. Vuonna 1999 Helsingin asukkaiden onneksi, Hotel Kämp restauroitiin ja herätettiin henkiin entistä suuremmassa loistossa.

Hotel Kämpin historia on pitkä ja värikäs ja  hotelli jatkaa yhä kukoistamistaan.