Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme varmistaa että sivumme palvelevat sinua mahdollisimman hyvin. Mikäli jatkat muuttamatta asetuksia, oletamme sinun hyväksyvän evästeiden käytön sivustollamme. Yksityisyyskäytäntö | EvästekäytäntöOK, I understand

1892 – Sibelius ja Symposium-piiri

Kun varieteeviihde raikui Ylä-Kämpissä, alaravintolaan kokoontui nuorta taiteilija- ja kirjailijaälymystöä. Pieni, mutta kirjallisesti ja taiteellisesti merkittävä nuorsuomalaisten ryhmä omaksui bulevardikulttuurin ja urbaanin yöelämän ravintoloiden kristallikruunujen alla. 

Kämpin pöydissä puhuttiin yleisesti "taiteen keväästä”, mikä johti kuvataiteen kansalliseen ohjelmanjulistukseen. Luotiin idea "suomalaisesta taiteesta”, jossa kuvauksen kohteeksi otettiin kansan historia, kansa itse ja luonto. Piiriin kuuluivat nuori, lahjakas kuvataiteilija Axel Gallén ja hänen läheisimmät ystävänsä, kuten kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanus ja säveltäjä Jean Sibelius. 

Gallénin, Kajanuksen ja Sibeliuksen lisäksi yhteisiin illanistujaisiin Kämpissä osallistui muitakin ajan nuoria taiteilijoita ja ryhmä edusti kulttuuripiirien tulevaa eliittiä, sekä se oli tietoinen asemastaan murroskauden tuottajana. Taiteilijat itse alkoivat nähdä seurusteluryhmänsä Symposion-piirinä, eräänlaisena juomarinkinä, jossa alkoholi innosti herkistyneisiin keskusteluihin rakkaudesta ja kauneudesta. Intensiivisin Symposion-aika kesti syksystä 1892 vuoteen 1895. Sibelius kuvasi Kämpin aikaa:

"Istuntomme olivat erinomaisen antoisia. Baccuksen anteja ei tarvinnut ylen määrin käyttää, sillä pelkkä yhdessäolo riitti antamaan merkitystä ja väriä keskusteluillemme. Mielikuvituksemme sai lentää vapaasti, ajatuksemme saivat leikkiä. Keskustelumme aallot kohosivat korkeuksiin. Me pohdimme kaikkea maan ja taivaan väliltä, ongelmat syttyivät ja kipinöivät, mutta aina myönteisessä, vapauttavassa hengessä. Meillä oli tarve muokata maaperää kaikkien alojen uusille aatteille. Symposion-illat antoivat minulle paljon aikana, jolloin olisin muuten ollut enemmän tai vähemmän yksin.”

Myös kreivitär Eva Mannerheim Sparre on kuvannut taiteilijoiden ravintolaelämää. Hän oli itsekin taiteilija ja läheisesti sidoksissa piiriin puolisonsa, maalari ja kreivi Louis Sparren ansiosta:

"Kämppi oli boheemien ja älymystön tavallinen iltainen kokoontumispaikka.... Siellä paasattiin myöhään yöhön, ja yhdessäolo saattoi toisinaan kestää monta vuorokautta yhtä mittaa. Magia, filosofia, Sâr-Péladanin Rose-Croix-liike, symbolismi ja viina saivat mielikuvituksen lentoon. Siellä ilmaistiin siekailematta sekä keskinäinen ihailu ja itsetunto että syvä halveksunta toisinajattelevia kohtaan.”

Eva Mannerheim Sparre, Taiteilijaelämää. 1951

Toinen tarkkailija, taidemaalari Elin Danielson, liittyi juhannuksen aikaan 1892 miespuolisten kollegojensa seuraan. Kämpistä hän kirjoitti ystävälleen Hilma Westerholmille:

”On ollut hauskaa olla yhdessä näiden nuorien reippaiden suomalaispoikien kanssa. He oikein pulppuavat elinvoimaa ja ovat täynnä mitä parhaita toiveita nuoren Suomen kyvystä nyt tuoda esiin kaikki, mitä isänmaassa on vielä käyttämättä. Kaikki oikein kaihoavat ja kaipaavat päästä metsiin ja vainioille kohtaamaan elämän vakavuuden."

Riitta Konttinen & Ulla Savojärvi: Elin Danielson-Gambogi. 1995



Sibelius korosti myöhemmin, että istunnoissa puhuttiin taiteesta eikä pelkästään ryypätty. Vielä 1950-luvulla hän muisteli nuoruutensa idealismia, jolloin taiteilijat eivät puhuneet rahasta tai vuokranmaksusta vaan taiteesta. Sibeliuksen mielestä jopa 1890-luvun liikemiehet olivat taiteentuntijoita ja maksoivat mieluusti pöydän antimet päästessään pakisemaan taiteilijoiden kanssa uusista suuntauksista.

Useat Nuoren Suomen taiteilijat olivat avioitumisiässä, ja kapakkakierrokset aiheuttivat perhekriisejä muun muassa Sibeliuksen kohdalla. Perhearkistosta on löytynyt kirjelappusia, joissa Sibelius kyseli lasten vointia. Tällaisilla lapuilla kapakkakierroksella ollut Sibelius piti yhteyttä perheeseensä. Hän istui joskus päiväkausia Kämpissä ja kertoi olevansa ”mieltäkiinnittävissä keskusteluissa”. Eräs kirjelappu päättyi lupaukseen: "Tulen vähitellen.” Sibeliuksen puoliso Aino kirjoitti miehensä kuoleman jälkeen lappujen taakse: "Ikäviä kirjeitä 1903-1904. Ei säästettäviä.” Aamuun asti jatkuneet illanvietot ja säveltäjän alkoholinkäyttö koettelivat perhe-elämää.

Kun Sibeliuksen vaimo Aino kysyi, kuinka pitkään reissu Kämpissä kestää, vastaus kuului: ”Aino hyvä, olen säveltäjä, en ennustaja.” 

Jean Sibelius 1890-luvulla

Tarinat ovat koottu Laura Kolben kirjasta Kämp – Hotelli ja sen kaupunki (2015). Osta oma kirjasi hotellin vastaanotosta.