Viihteen kirkkaimmat tähdet

Jos "tavallisten helsinkiläisten" tyytyväisyyden saaminen olikin alkuvaiheessa haasteellista erityisesti ravintolassa, hotellipuolella singahdettiin heti paraatipaikalle, kun kysymys oli maailmantähtien yöpymisistä. Vaikka valtion korea ja moderni vierastalo oli valmistunut Munkkiniemeen Kalastajatorpantielle jo vuonna 1984, ja muut huippuvieraat majoitettiin Hotelli Strandiin Hakaniemessä, oli pääkaupungissa tilaa laatutoimijalle. Hotel Kämp osoitti ylivertaisuutensa jo heti avajaisvuonna, kun majoitusta tarvittiin viihteen megatähdille.

Erkki Kerttula muistaa, että "vip-vieraat Kämp kaappasi melkein heti. Aiemmin huippuväki asui Strandissa, se oli ollut kaupungin ykkönen. Me hoidimme maailmankuulut vieraat hyvin ja saimme luotua luottamuksen niihin lontoolaisiin agentteihin, jotka vastaavat näistä vierailuista. Vip-ihmisiä alkoi tulla, Backstreet Boys oli ensimmäisiä, samoin Whitney Houston. Houstonille Kämp oli 'Helsinki Base’, ja täältä käsin hän hoiti keikat muun muassa Saksaan. Hän päätti jäädä Helsinkiin ja perui hotellivaraukset Saksassa vasta oleskeltuaan vähän aikaa Kämpissä."

Hotelli Kämpin historiakirjan vuonna 2003 toimittanut itävaltalainen hotellitutkija Andreas Augustin asui Kämpissä ja kuvasi ja haastatteli teosta varten hotellin henkilökuntaa. Augustinin mukaan henkilökunta muisteli erityisellä ilolla Whitney Houstonin vierailua. Augustin kuvaa, että "kun lapset tunnistivat Houstonin hotellin aulassa, hän oli niin kiltti, että lauloi heille laulun".

Augustin kertoo muitakin julkkistarinoita. Eräs nimekäs popyhtye oli tunnettu tavastaan saattaa hotellihuoneiden sisustus uuteen uskoon. Augustin kertoo, että bändin majoittauduttua Kämpin turvallisuuspäällikkö kävi keskustelun managerin kanssa, joka puolestaan puhutteli yhtyeen jäseniä:

”Kuulkaa kaverit, me olemme nyt luksushotellissa Helsingissä. Voitte alkaa heitellä telkkareita ulos ikkunoista vaikka heti. Hajottakaa rauhassa huoneittenne sisustus. Ei hätää, minulla on luottokortti. Voin korvata kaiken. -- Mutta pitäkää mielessä, että olemme nyt täällä Suomessa, ja kuten tapana on sanoa, 'huono maine leviää kuin mustetahra’. Huomenna lähdemme Venäjälle kiertueelle, ja jos tämän helsinkiläisen hotellin huoneita on pahasti vahingoitettu, ei yksikään luksushotelli Venäjällä ota meitä vastaan vaan on tyydyttävä majatalomajoitukseen. Onko teillä aavistustakaan mitä se merkitsee Venäjällä?”

Augustin & Kolbe, Hotel Kämp Helsinki (2003)

Tämän puhuttelun jälkeen bändin jäsenet päättivät jättää huoneet yhtä siistiin kuntoon kuin ne olivat olleet yhtyeen sinne saapuessa.

Megatähtien Kämp-vierailut noudattivat usein samaa kaavaa. He saapuivat Suomeen omilla koneillaan ja toivat mukanaan lukemattoman määrän avustajia ja PR-väkeä sekä joskus ystäviä ja muuta perhettä. Kämp pystyi majoittamaan koko seurueen tasokkaasti. Megatähtien odottaminen toi hotellin edustalle aina yleisöä ja toimittajia. 

Rolling Stones sai kesällä 2003 aikaan ennennäkemättömän kuhinan Kämpin edustalle. Maailmantähtien saapuminen noteerattiin mediassa asianmukaisella laajuudella, ja turvatoimet olivat valtiomiesluokkaa.

Kämpin monista kuuluisista vieraista suurimman vaikutuksen henkilökuntaan teki amerikkalainen laulajatar Whitney Houston. Onnistuneen ravintolaillan päätteeksi supertähti palkitsi henkilökunnan laulamalla heille kiitoslaulun. Houston asui Kämpissä molemmilla Suomen-vierailuillaan (1999, 2010) ja jätti vieraskirjaan tervehdyksen miehensä Bobby Brownin kanssa.

Hotel Kämp

Tarinat ovat koottu Laura Kolben kirjasta Kämp – Hotelli ja sen kaupunki (2015). Osta oma kirjasi hotellin vastaanotosta.